Kaikki alkoi dronesta

Vaikka nykypäivänä Inspiroiva Creative Oy:n toiminta onkin monipuolistunut, on ilmakuvaus edelleen merkittävässä roolissa sen mainos- ja livetuotannoissa. Yritys tekee myös oppilaitosyhteistyötä ja kouluttaa media-alalle osaavaa työvoimaa.

Inspiroiva Creativen tarina sai alkunsa ensimmäisestä yhteisestä ammattimaisesta ilmakuvaukseen käytettävästä dronesta, kun neljä vuotta sitten kolme kaverusta halusi muuttaa kuvausprojektinsa ammattimaisemmaksi. Koronapandemian myötä ystävykset päättivät aloittaa videotuotantojen rinnalla myös livestriimauksien ja verkkolähetysten toteuttamisen. ”Nopeat peliliikkeet mahdollistivat yrityksemme kasvun pandemian keskellä ja nykyään noin puolet vuosittaisesta liikevaihdostamme tuleekin livestriimauksista”, kertoo toimitusjohtaja Ville Heiskanen.

Inspiroiva Creative työllistää useita media-alan ammattilaisia ja on kouluttanut myös opiskelijoista alalle osaajia. Yritys on tehnyt yhteistyötä erityisesti paikallisten oppilaitosten kanssa, kuten Koulutuskeskus Salpauksen ja LAB-ammattikorkeakoulun, mutta myös Stadin ammattiopiston kanssa. ”Olemme tehneet oppilaitosten kanssa hyvää yhteistyötä ja tehokkainta yhteistyö on ollut Salpauksen kanssa. Otamme ensin hakemusten perusteella opiskelijoita haastatteluun, jonka jälkeen valitsemme potentiaalisimmat harjoittelijat. Näin haluamme myös aktivoida nuoria ja varmistaa, että saamme sekä meille että alalle osaavaa työvoimaa”, toteaa Heiskanen.

Hän pitää yritystoiminnan kohokohtina mukavia asiakaskohtaamisia ja monipuolisia arkipäiviä. ”Usein löydämmekin itsemme sieltä, mistä vielä muutama vuosi sitten vain varovaisesti haaveilimme. Saamme päivittäin tehdä juuri sitä, mistä eniten nautimme. Jokainen päivä on myös uuden oppimista.”

Yrityksessä on alkuvuodesta 2022 otettu käyttöön uusi, moderni yli 200 neliön studiotila Lahdessa, jossa toteutetaan niin suorat lähetykset kuin mainoskuvaukset. ”Viestinnässä olemme ottaneet käyttöön ”Inspiroidutaan yhdessä! -sloganin”. Sen taustalla on ajatus siitä, että toteutamme kaikki projektimme asiakkaiden kanssa yhdessä”, Heiskanen sanoo.

Hämeen kauppakamarilta Heiskanen toivoo verkostoitumista ja jäsenistön vertaistukea, joka mahdollistaa osallistumisen yritystoimintaan koskeviin asioihin paikallisesti.


Teksti: Päivi Pulkki