Kansainvälisesti suuntautunut Annami vahvistaa kauppakamarin kesätiimiä

Annami Tapaila (Kuva: Päivi Pulkki)

Annami Tapaila liittyy Hämeen kauppakamarin kesätiimiin vahvalla kansainvälisellä taustalla ja monipuolisella osaamisella. Ruotsissa opiskellut englannin kielitieteen kandidaatti ja johtamisen maisteritutkinnon suorittanut Annami odottaa innolla mahdollisuutta syventyä viestinnän ja markkinoinnin tehtäviin sekä oppia uutta energisessä työyhteisössä.

Nimeni on Annami Tapaila ja olen kotoisin Janakkalan Jokimaalta – toisin sanoen niin maalta kuin mahdollista. Perheeni on kaksikielinen, mikä lienee yksi syy siihen, että muutin Ruotsiin 19-vuotiaana. Olen kiinnostunut hyvin monista asioista, mikä osoittautuu toisinaan myös haasteeksi. Juuri siksi olenkin erityisen innoissani tästä monipuolisesta tehtävästä!

Aloitan työt juhannuksen jälkeisenä maanantaina. Odotan erityisesti mahdollisuutta haastaa itseäni erilaisissa viestinnän ja markkinoinnin tukitehtävissä sekä oppia uutta niiden parissa.

Olen suorittanut kandidaatin tutkinnon englannin kielitieteistä sekä johtamisen maisterintutkinnon Lundin yliopistossa. Tulevaisuudessa minua kiinnostaa erityisesti kansainvälisyys työelämässä ja mahdollisuus toimia monikulttuurisissa ympäristöissä.

Harrastuksiini kuuluu liikunnan lisäksi kirjallisuuden kuluttaminen monessa eri muodossa, ristikoiden ratkominen sekä musiikki. En juurikaan pidä talvisin teltassa nukkumisesta, mutta siitä huolimatta olen ollut aktiivinen partiolainen kymmenen vuoden ajan ja viettänyt tuona aikana talvisin öitä teltassa vuosittain.

Ensivaikutelman perusteella odotan innolla työskentelyä Hämeen kauppakamarin iloisessa ja energisessä työyhteisössä. Lisäksi odotan, että kesä tarjoaa paljon uusia kokemuksia ja mahdollisuuksia oppia Hämeen kauppakamarista.