Verkostossa jäsenet voivat jakaa kokemuksiaan, haasteitaan ja oppejaan, kehittää parempia strategioita ja saavuttaa entistä parempia tuloksia kasvupolullaan. Toiminta perustuu avoimuuteen ja luottamukseen.
Verkosto kokoontuu kahdeksan kertaa vuodessa. Tapaamisissa kuullaan asiantuntijan puheenvuoro, jonka jälkeen jäsenet pääsevät syventymään aiheeseen keskustellen ja jakamalla omia näkemyksiään. Puhujina ovat kokeneet muutoksen, kansainvälistymisen, myynnin ja markkinoinnin asiantuntijat.
Verkostossa vertaistuki tarjoaa mahdollisuuden saada uusia näkökulmia, vahvistaa omaa osaamista ja kehittää ratkaisuja yhdessä. Jäsenet voivat hyödyntää toistensa parhaita käytäntöjä ja löytää innovatiivisia ideoita. Tämä yhteisön tuki edistää sekä henkilökohtaista että liiketoiminnallista kasvua, sillä jokainen voi oppia ja kehittyä osana verkostoa.
”Kasvumatkalla törmää usein
esteisiin, jotka olisivat vältettävissä.
On tärkeää olla foorumi, jossa voi keskustella avoimesti, luottamuksella, ja tukea toisiaan näiden esteiden yli pääsemisessä.”
Kohderyhmä: Vertaisfoorumi kaikenkokoisten organisaatioiden toimitusjohtajille, johtoryhmien jäsenille ja esihenkilöille
Aikataulu ja teemat 2026
Ke 21.1. klo 8.30–11.00 | Kasvutarina: toimitusjohtaja Topi Paananen, Peikko Group Oy | Lahti
Ke 18.2. klo 8.30–11.00 | Kasvun teema: Rahoitus. Toimitusjohtaja Tommi Pajala, Fimentum Oy | Hämeenlinna
Ke 25.3. klo 8.30–11.00 | Kasvutarina: muutosjohtaja, yrittäjä ja hallitusammattilainen Ville Availa, Ambientia Oy | Hämeenlinna
Ke 6.5. klo 8.30–11.00 | Kasvun teema: Tekoäly. Johtaja Karoliina Partanen, AI Finland | Lahti
Ke 2.9. klo 8.30–11.00
Ke 7.10. klo 8.30–11.00
Ke 11.11. klo 8.30–11.00
Ke 2.12. klo 8.30–11.00
Lisätietoja
TILAISUUKSIA 8 KERTAA VUODESSA
Voit liittyä joustavasti verkostoon mukaan - vuosi (8 tapaamista) alkaa liittymishetkestä.
Hinta: (vuosi, sis. 8 tilaisuutta): Jäsenetuhinta 1100 eur + alv, normaalihinta 1600 eur + alv.