Brysselin vierailu: vaikuttamista ja ajankohtaisia EU-näkymiä

Marraskuun alussa vierailimme Brysselissä kauppakamareiden toimitusjohtajien ja Keskuskauppakamarin johdon delegaation kanssa. Matkan tavoitteena oli muodostaa ajantasainen tilannekuva EU-asioista sekä viedä Suomen elinkeinoelämän viestejä suoraan päätöksentekijöiden pöytiin. Kahden päivän aikana tapasimme muun muassa Euroopan komission varapuheenjohtajan Henna Virkkusen, Suomen EU-suurlähettilään Jori Arvosen, EU:n ulkosuhteiden pääneuvonantaja Taneli Lahden sekä edustajia komission pääosastoilta. EU:n merkitys Suomen kaltaiselle vientivetoiselle pienelle maalle on keskeinen, ja siksi vuoropuhelu sekä aktiivinen vaikuttaminen ovat erityisen tärkeitä.

Tapaamisten keskeisimmät viestit olivat seuraavat:

1. Haastava maailmantilanne: Keskusteluissa korostuivat suhteet Yhdysvaltoihin, Kiinaan ja Venäjään – geopoliittinen jännite näkyy kaikessa ja pelisäännöt ovat muuttuneet. EU:lla on edelleen vahva rooli taloudellisen vaikuttavuuden kautta, vastaten 15 prosenttia globaalista BKT:sta. Lisäksi EU toimii länsimaisen demokratian, oikeusvaltion, arvojen ja vapauksien puolustajana, mikä houkuttelee monia maita tiiviimpään yhteistyöhön ja myös vahvistamaan kauppasuhteita EU:n ja sen jäsenvaltioiden kanssa.

2. Kilpailukyky ja turvallisuus: Päivän polttavina teemoina nousivat esiin kilpailukyvyn vahvistaminen ja turvallisuus. EU:lta toivottiin nopeampaa reagointia ja proaktiivisuutta erityisesti kaupankäynnissä. Turvallisuuden osalta keskusteltiin merkittävistä panostuksista puolustukseen ja kaksikäyttöratkaisuihin – nämä ovat Hämeessäkin ajankohtaisia teemoja alueen vahvan potentiaalin vuoksi. Sääntelyn purkaminen puhutti keskeisenä osana kilpailukyvyn vahvistamista, mutta ratkaisut ovat toistaiseksi olleet vaatimattomia.

3. Rahoitus: Kolmantena aiheena keskusteluun nousi EU:n monivuotinen rahoituskehys, jonka neuvottelut ovat nyt loppusuoralla. Vaikuttamisen paikka on juuri nyt, sillä EU:n rahoituksella on suuri merkitys alueen elinvoiman ja kilpailukyvyn vahvistumiselle.

Vierailun yhteydessä Eurochambres järjesti European Parliament of Enterprises -tapahtuman, joka kokosi Euroopan parlamenttiin 700 yritysedustajaa eri puolilta Eurooppaa. Keskustelut käsittelivät kansainvälistä kauppaa, sisämarkkinoita sekä puhdasta siirtymää, ja yritysedustajat pääsivät äänestämään ajankohtaisista kysymyksistä. Suomesta tapahtumaan osallistui Keskuskauppakamarin mukana 11 yritysjohtajan delegaatio, joista jopa viisi oli Hämeen kauppakamarin jäsenyritysten edustajia. ”Oli inspiroivaa nähdä, kuinka sadat yritysjohtajat eri puolilta Eurooppaa jakoivat näkemyksiään suoraan Euroopan komission johdolle”, kommentoi tapahtumaan osallistunut Luhta Sportswear Companyn HR- ja vastuullisuusjohtaja Annamaria Väli-Klemelä.

Yhteenvetona Brysselin vierailu vahvisti EU:n keskeistä roolia suomalaisille yrityksille – niin arjen liiketoiminnan mahdollistajana, kansainvälisten markkinoiden avaajana kuin vakauden ja ennakoitavuuden tuojana. Yritysten menestys ja alueen elinvoima rakentuvat vahvasti eurooppalaisen yhteistyön, yhteisten pelisääntöjen ja vaikuttamisen varaan. Siksi on tärkeää, että pysymme aktiivisesti mukana EU:n päätöksenteossa ja tuomme rohkeasti esiin yritystemme näkemyksiä ja tarpeita – vain näin voimme varmistaa kilpailukyvyn ja kasvun myös tulevaisuudessa.

Terveiset Brysselin koneesta,

Anne