Hämeessä suhdanneodotukset muuta maata positiivisemmat

Hämeen teollisuuden, rakentamisen ja palvelualojen yritysten suhdannetilanne on lähes normaali, selviää EK:n tammikuussa tekemästä Suhdannebarometrista. ”Hämeessä yritysten suhdannenäkymät ovat yllättävän hyvät, huolimatta lähiajan kansainvälisistä epävarmuustekijöistä”, arvioi Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. ​​​​​​​

Tammikuussa Hämeessä vastanneista yrityksistä 74 % arvioi suhdanteiden pysyvän ennallaan ja 14 % ennakoi kohentumista. Hämeen yritysten suhdanneodotukset ovat hieman koko maan keskiarvoa positiivisemmat.

”Uutisten mukaan talous on laajasti maailmassa kääntymässä vahvasta kasvusta tasaisempaan ja epävarmempaan vaiheeseen. Valitettavaa on, että tällä kertaa kyse on poliitikkojen aiheuttamasta tilanteesta, ei talouden sisäisestä kehityksestä. Tämä ei kuitenkaan vielä näy Suhdannebarometrin tuloksissa. Etenkin Hämeen osalta näkymät ovat vahvat”, toteaa Raute Oyj:n toimitusjohtaja Tapani Kiiski.

Vientiteollisuudelle asiakasmarkkinoiden hiljeneminen ennustaa markkinoiden kiristymistä. ”Uusien tilausten määrät, tilauskannat, liikevaihdot ja henkilöstön määrät ovat kehittyneet suotuisasti. Sen sijaan tulevaisuuden näkymät ja tarjouskyselyjen määrät ovat tasaantuneet ja osin kääntyneet laskuun. Suomessa pääsimme maailmanlaajuisen nousun imuun kovin myöhään. Suurelta osin myös omien lyhytnäköisten päätöstemme takia. Nyt on kriittisen tärkeää säilyttää saavuttamamme kustannuskilpailukyvyn taso ja edelleen kehittää sitä. Samaan aikaan pitää osata siirtää panostuksemme pitkäjänteisen kilpailukyvyn kehittämiseen; tuottavuuteen, osaamiseen ja innovaatioihin”, Kiiski korostaa.

Tuotanto- ja myyntimäärät kohosivat kausivaihtelun huomioon ottaen hieman vuoden 2018 lopussa. Tuotannon kasvun ennakoidaan jatkuvan myös vuoden 2019 alussa. ”Vastanneista 85 % arvioi tuotannon määrän olevan seuraavan kolmen kuukauden aikana yhtä suuri tai suurempi kuin tammikuussa”, Eerikäinen kertoo.

Kaupan alalla odottavissa suhteellisen hyviä aikoja

Vähittäiskauppa on ollut suhdannehuipulla alkusyksystä 2017 alkaen.

”Käänne heikompaan näytti tapahtuvan syyskuussa 2018, josta alkaen erityisesti autokaupan myynti on ollut vaikeuksissa. Myös käyttötavarakaupan myynti on jäänyt edellisen vuoden tasolle. Sen sijaan päivittäistavara- ja polttonestekauppa ovat koko ajan vetäneet hyvin”, kertoo Osuuskauppa Hämeenmaan talous- ja toimialajohtaja Risto Korkka.

Osuuskauppa Hämeenmaa odottaa edelleen suhteellisen hyviä aikoja kahdelta seuraavalta vuodelta. ”Arvioimme, että kehitys on maltillisempaa kuin alkuvuonna 2018. Tähän vaikuttaa hyvä työllisyystilanne. On muistettava, että vähittäiskauppa seuraa suhdanteita hieman viiveellä taloustilanteen sahatessa ylös- tai alaspäin”, Korkka toteaa.

Osaavan työvoiman saatavuus vaikeuttaa edelleen hämäläisyritysten kasvua

Kuluttajien usko tulevaan on Suomessa vankka huolimatta talouden epävarmuustekijöistä ja talousennusteiden kertomasta tasaantuvasta kasvusta.

”Yritysten näkymät peilaavat paremmin talousennusteita, joista Hämeen yritysten suhdannenäkymät ovat valtakunnan positiivisimmat. Meillä Hämeessä osaajien niukkuus vaikeuttaa yritysten kasvua ja työnperässä muuttaminen Hämeeseen ei ole megatrendi 2020-luvun kynnyksellä”, sanoo Baronan seniorikonsultti Jussi Miettinen.

Osaajia on yhä vaikeampi löytää, jotta yritykset onnistuisivat uusin henkilöresurssein kasvamaan sekä rekrytoimaan korvaavia osaajia suurten ikäluokkien poistuessa työmarkkinoilta.

”Hallituksen tavoitteleman 72 prosentin työllisyysasteen toteutuminen lisää paineita keinovalikoiman laajentamiseen, jotta pystymme palvelemaan asiakasyrityksiämme. Apua on saatu muun muassa rekrytointiin tähtäävistä koulutusohjelmista, työurien pidentämisestä töitä keventämällä ja kohdennetulla hakijamarkkinoinnilla. Näistä keinoista mikään ei poista sitä tosiasiaa, että huoltosuhteen heiketessä kaipaamme Suomeen työperäistä maahanmuuttoa ratkaisemaan niin huoltosuhteen kuin rekrytoinnin ongelmia”, Miettinen korostaa.

Loka-joulukuussa henkilökunnan määrä pysyi Hämeessä likimain ennallaan ja työvoiman määrä kasvanee vuoden alussa. ”Vastanneista jopa 88 % arvioi henkilökunnan määrän olevan seuraavan kolmen kuukauden aikana yhtä suuri tai suurempi kuin tammikuussa”, toteaa Eerikäinen.

Työvoiman tarve on hieman laskenut, mutta tilanne on edelleen vakava. ”Vastanneista yrityksistä 25 % kertoo tuotannon kasvun esteeksi ammattitaitoisen työvoiman saatavuuden”, kertoo Eerikäinen.

Lisätietoja:

Raute Oyj:n toimitusjohtaja Tapani Kiiski, p. 0400 814 148

Osuuskauppa Hämeenmaan talous- ja toimialajohtaja Risto Korkka, p. 0500 301 794

Baronan seniorikonsultti Jussi Miettinen, p. 0400 670 152

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303


EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Kyselyä on tehty säännöllisesti vuodesta 1966 lähtien. Se on osa Euroopan komission suhdannetiedustelujärjestelmää, jota EU rahoittaa osittain. Tammikuussa tehtyyn tiedusteluun vastasi Hämeessä 61 yritystä, jotka työllistävät yli 9 500 henkilöä. Tuloksissa on laskettu yhteen teollisuus, rakentaminen ja palvelut.

EK:n Suhdannebarometriaineisto tammikuu 2019


Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.


(Kuva Pixhill.com/dotshock)