Lievää optimismia hämäläisyrityksissä

Hämeessä kauppakamarien koronakyselyyn vastanneista yrityksistä 44 prosenttia arvioi, että henkilöstön määrä pysyy ennallaan tai kasvaa seuraavien kahden kuukauden aikana. ”Positiivista on, että yritysten henkilöstömäärän vähennystarve ei ole kasvanut. Lisäksi konkurssiriski on vähentynyt alueellamme. Alle 30 prosenttia pitää konkurssia mahdollisena koronaviruksen aiheuttaman tilanteen takia. Nyt tehdyssä kyselyssä on nähtävissä lievää optimismia verrattuna edelliseen maaliskuun lopussa tehtyyn kyselyyn”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Hämeen kauppakamarin alueelta vastanneista yrityksistä 76 prosenttia kertoo kuitenkin, että koronavirusepidemia on vaikuttanut liikevaihtoon negatiivisesti.

”Viimeisten viikkojen aikana olemme hoitaneet paljon yritysten luottojen maksusuunnitelmien muutoksia sekä lisärahoitustarpeita. Toistaiseksi emme ole tunnistaneet terveillä yrityksillä kohonnutta konkurssiriskiä – olettaen että rajoitustoimet jäävät lyhytaikaisiksi. Mikäli kriisi pitkittyy ja rajoitustoimia joudutaan jatkamaan kesän yli niin uskomme konkurssiriskin kohoavan; joillakin aloilla jopa merkittävästi”, arvioi Päijät-Hämeen Osuuspankin toimitusjohtaja Mika Kivimäki.

Koronaviruspandemia on ajanut erityisesti ravintola-alan ahdinkoon. Hallituksen päätös sulkea ravintolat määräajaksi on ymmärrettävä, mutta poikkeuksellinen toimenpide.

”On selkeästi nähtävissä, että erityisesti matkailu- ja ravintola-alalle, erikoiskaupalle ja henkilöliikennealan yrityksille tarvitaan suoraa tukea”, korostaa Eerikäinen.

Keskuskauppakamari onkin esittänyt, että kriisin rajoitustoimien poiston yhteydessä ravintolapalveluiden arvonlisäverokanta lasketaan väliaikaisesti 14 prosentista 10 prosenttiin ja että samalla myös anniskelun arvonlisäverokanta lasketaan väliaikaisesti 24 prosentista muiden ravintolapalveluiden kanssa samaan 10 prosenttiin.

Hämeenlinnalaisen elintarvikkeita valmistavan Herkkumaan toimintaan on eniten vaikuttanut ravintoloiden ja suurkeittiöiden toimitusten väheneminen 90 prosenttisesti. ”Tuotantomme pääpaino on nyt vähittäiskaupan tuotteissa sekä valmistamissamme private label -tuotteissa”, kertoo Herkkumaa Oy:n toimitusjohtaja Atte Rekola.

”Suurin muutos vientimme osalta on Venäjän ruplan arvon heikentyminen, mikä luo hinnoittelupaineita. Vienti Venäjälle on tällä hetkellä kuitenkin suhteellisen normaalia”, Rekola toteaa.

Herkkumaa on solminut Lidl:n kanssa yksinmyyntisopimuksen Mayochup-tuotteesta, mikä kattaa koko Euroopan Lidl:n verkoston. ”Tuotteen vienti alkaa 1.5. useisiin Euroopan maihin ja pyrimme varmistamaan logistiikan toimivuuden koronaviruksen luomista haasteista huolimatta. Suomen markkinoille tuote tulee myös toukokuun alussa”, kertoo Rekola.

”Teollisuustuotanto ja vienti ovat olleet vielä alueemme yrityksissä toistaiseksi kuitenkin hyvällä tasolla, vaikka tarjouskyselyissä on varmasti hiipumista. Edelleenkin alueemme yritysten EU:n ulkopuolinen vienti on vetänyt hyvin. Myös rakennusalan toiminta ja työvoiman saatavuus on jatkunut melko normaalina”, Eerikäinen arvioi.

Lisätietoja:

Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303
Päijät-Hämeen Osuuspankin toimitusjohtaja Mika Kivimäki, p. 050 520 8357
Herkkumaa Oy:n toimitusjohtaja Atte Rekola, p. 0400 902 590

Kauppakamarien kysely tehtiin 20.4.2020. Kyselyyn vastasi 2977 kauppakamarien jäsenyritystä. Vastauksia kertyi kaikilta toimialoilta ympäri Suomen sekä kaiken kokoisista yrityksistä. Aiemmat vastaavanlaiset kyselyt on toteutettu 30.3. ja 16.-17.3. Hämeen kauppakamarin alueella vastanneita yrityksiä oli 172 ja vastanneista 83 prosenttia on alle 50 henkilöä työllistäviä ja 82 prosenttia vastanneiden vuosiliikevaihto on alle 10 miljoonaa euroa.

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.

Luonut: Paivi Pulkki | Viimeksi muokattu: 22.04.2020 16:00