Hämeessä orastavaa positiivisuutta teollisuudessa ja rakentamisessa

Hämeen teollisuuden ja rakentamisen yritysten suhdanneodotukset ovat lievässä nousussa, selviää EK:n huhtikuussa tekemästä Suhdannebarometrista. ”Teollisuuden ja rakennusalan yritysten suhdanneodotukset ovat lievästi positiiviset; saldoluku oli huhtikuussa 4, kun tammikuussa se oli -1”, toteaa Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen. Palvelualan näkymät ovat vaisummat ja aavistuksen negatiivisemmat.

Huhtikuussa teollisuus- ja rakennusalan yrityksistä 24 % ennakoi suhdanteiden paranevan ja 20 % heikkenevän. Hämeen yritysten suhdanneodotukset ovat hieman koko maan keskiarvoa vaisummat.

”Positiivisuutta on näkyvissä tarjouspyyntöjen ja kyselyiden lisääntyneissä määrissä. Tuotannon voidaan ennustaa piristyvän loppuvuoden ja ensi vuoden aikana”, arvioi DA-Design Oy:n toimitusjohtaja Sami Kotiniemi. DA-Design Oy valmistaa parhaillaan muun muassa Sentinel-1 C ja D –tutkasateliittien laitteistoja Euroopan avaruusjärjestölle.

Hämeen teollisuus ja rakennusalan tuotanto pysyi alkuvuoden aikana lähes ennallaan. Tuotannon arvioidaan kausivaihtelu huomioon ottaen supistuvan lievästi kesän alussa. Vastaajista 41 % ilmoitti tuotantokapasiteetin vajaakäytöstä. Tilausten määrä oli lähes samalla tasolla kuin alkuvuonna; saldoluku oli huhtikuussa -27, kun tammikuussa saldoluku oli -29.

Helmikuun ennusteen mukaisesti henkilöstön määrä on vähentynyt alkuvuoden aikana ja supistunee kausivaihtelu huomioon ottaen hieman myös lähikuukausina.

Palvelualla näkymät ovat pysyneet vaisuina

Hämeessä palvelualan yritysten suhdannenäkymien saldoluku oli huhtikuussa -4, kun tammikuussa saldoluku oli -2. Vastaajista 2 % odottaa suhdanteiden paranemista ja 6 % heikkenemistä. Odotukset ovat hivenen koko maan keskiarvoa heikommat.

Myyntimäärät supistuivat aavistuksen verran alkuvuonna, mutta pysynevät keskimäärin ennallaan seuraavan puolen vuoden aikana.

Palvelualalla henkilöstön määrä väheni hieman alkuvuonna ja vähenee myös hivenen lähikuukausinakin huomioon ottaen normaali kausivaihtelu.

Lisätietoja:

DA-Design Oy:n toimitusjohtaja Sami Kotiniemi, p. 029 0800 922
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303


EK:n Suhdannebarometri julkaistaan neljä kertaa vuodessa. Kyselyä on tehty säännöllisesti vuodesta 1966 lähtien. Se on osa Euroopan komission suhdannetiedustelujärjestelmää, jota EU rahoittaa osittain. Huhtikuussa tehtyyn tiedusteluun vastasi Hämeessä 82 yritystä, jotka työllistävät lähes 12 000 henkilöä.

EK:n Suhdannebarometriaineisto

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.