Hämeen kauppakamarin yritysbarometri: Yritysten kasvu on käynnistynyt

Hämeen kauppakamarin alueen yrityksistä 48 % arvioi liikevaihtonsa olevan tänä vuonna suurempi verrattuna viime vuoteen, selviää kauppakamarin elo-syyskuussa tekemästä barometrikyselystä. ”Yritysten arviot liikevaihdon paranemisesta ovat nousseet viime syksystä. Saldoluku oli vuosi sitten +8 ja nyt se on +29. Kauppakamarin uusin barometri vahvistaa yritysten kasvun käynnistyneen”, kertoo Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen.

Kyselyyn vastanneet yritykset uskovat liikevaihdon olevan myös suurempi seuraavien kuuden kuukauden. Viime syksynä saldoluku oli +7 ja nyt +27 (*).

Lisäksi yritysten vientinäkymissä ja tilauskannoissa on näkyvissä nousua. Viennin saldoluku on +9 ja tilauskannan +13, kun vastaavat luvut vuosi sitten olivat +1 ja -6. Vastanneista 43 % uskoo tilauskannan pysyvän yhtä suurena ja kolmannes kasvavan seuraavan kuuden kuukauden aikana.

Vastanneista yritysjohtajista 36 % pitää toimialansa yleistä tunnelmaa optimistisena.

Yritysten henkilöstömäärät pysyvät samana tai jopa kasvavat

Yrityksistä 81 % kertoo henkilöstömääränsä olevan yhtä suuri tai suurempi verrattuna viime vuoteen. Seuraavien kuuden kuukauden aikana 64 % arvioi työntekijämäärän pysyvän samana ja 23 % hieman kasvavan.

”Näyttää siltä, että nykyisestä henkilöstöstä pidetään kiinni, eikä enää ole paineita sopeuttaa henkilöstön määrää”, arvioi Tarpaper Recycling Finland Oy:n maajohtaja Kati Tuominen. ”Taloustilanteen elpyminen ei kuitenkaan vielä ole konkretisoitunut voimakkaaksi työpaikkojen kasvuksi. Positiivista kuitenkin on, että yrityksissä on uskoa työvoimaan hallittuun lisäämiseen lähitulevaisuudessa”, Tuominen sanoo.

Forssan seudulta vastanneista 35 % piti työvoiman saatavuutta toiminta-alueellaan heikkona. Vastaava luku Hämeenlinnan seudulla on 33 % ja Lahden seudulla 32 %. ”Tieto vain vahvistaa Keskuskauppakamarin Alueiden kilpailukyky -selvityksen tuloksia, joissa alueemme yritysjohtajista 25 % pitää yrityksille sopivan työvoiman saatavuutta yhtenä tärkeimmistä alueemme kehittämiskohteista”, toteaa Eerikäinen.

Humppilan kunnanjohtaja Esko Tonterin mukaan muun muassa metallialalla on puutetta ammattitaitoisesta työvoimasta ja erikoisosaajista. ”Kasvukeskusten, etenkin Helsingin seudun, vahva rakentamisvauhti näkyy myös Forssan seudulla. Mikäli aikaisemmat kokemukset osoittautuvat todeksi, niin vuoden kuluessa vaikutukset leviävät viiveellä myös Forssan seudulle”, Tonteri uskoo.

Talouden hidas kehitys haasteena investointihalukkuudelle

Yritysten investointihalukkuus on edelleen negatiivinen, vaikka investoinnit ovat kasvaneet viime vuodesta; saldoluku on -2, kun vuosi sitten se oli -13.

”Orgaanisen kasvun saavuttaminen monilla toimialoilla on ollut pitkään haastavaa ja tuotantokapasiteetin kasvattamista ei vieläkään nähdä taloudellisesti järkevänä investointina. Pankkien kiristyneet vakavaraisuusvaatimukset ja pankkirahoituksen saatavuus rajoittavat osaltaan investointisuunnitelmien toteuttamista”, toteaa yrityskauppoihin erikoistuneen 3J Consulting Oy:n osakas Jaakko Niskanen. ”Hyviä investointeja ja hankkeita kuitenkin rahoitetaan, mutta rahoittajan mielestä riskilliset hankkeet karsiutuvat ja hankkeita rahoitetaan tarkalla seulalla”, Niskanen jatkaa.

(* Saldoluku saadaan vähentämällä myönteisten vastausten prosenttiosuudesta kielteisten vastausten prosenttiosuus. Positiivinen lukema tarkoittaa optimistista ja negatiivinen pessimististä näkemystä taloudesta.)


Lisätietoja:
3J Consulting Oy:n osakas Jaakko Niskanen, p. 050 426 5389
Humppilan kunnanjohtaja Esko Tonteri, p. 044 706 4447
Tarpaper Recycling Finland Oy:n maajohtaja Kati Tuominen, p. 0400 494 080
Hämeen kauppakamarin toimitusjohtaja Jussi Eerikäinen, p. 040 739 9303


Hämeen kauppakamarin 23.8. - 2.9.2016 tekemään kyselyyn vastasi 161 jäsenyritystä ja vastausprosentti on 20 %.

Hämeen kauppakamarin tehtävänä on edistää yritysten toimintaedellytyksiä ja vaikuttaa yhteiskunnalliseen päätöksentekoon yritysten kilpailukyvyn turvaamiseksi. Lisäksi Hämeen kauppakamari edistää alueensa yritysten verkostoitumista ja yhteistyötä sekä tarjoaa jäsenilleen tietoa, palveluja ja kontakteja. Hämeen kauppakamarin toiminta-alueeseen kuuluvat Päijät-Hämeen maakunta, Kanta-Hämeen maakunnasta Hämeenlinnan ja Forssan seutukunnat sekä Keski-Suomesta Kuhmoinen.

(Kuva Pixhill.com)