Palatecissa tunnetaan vaativat raaka-ainemateriaalit

Kuvassa vasemmalta Palatecin yrittäjät Jorma Laitinen, Tiina Huuskonen ja Marko Parkkonen.

Metallien ja teräksen tuontiyritys Palatec siirsi toimintansa Jyväskylästä Asikkalaan, kun yritykselle löytyivät jatkajiksi Tiina Huuskonen ja hänen miehensä Marko Parkkonen. Tuoreet yrittäjät ostivat elokuussa osake-enemmistön yrityksestä ja he odottavat innolla asiakkaiden tapaamista kasvokkain koronarajoitusten jälkeen.

Jorma Laitinen perusti metallien ja teräksen tuontiyrityksen Palatec Oy:n parikymmentä vuotta sitten Jyväskylässä. Hänellä on vuosikymmenien kokemus vaativista raaka-ainemateriaaleista sekä niiden hankinnoista. Kokemusta hän kartutti työskenneltyään 30 vuoden ajan ostajana Valmetilla, Sakolla ja Patrialla. Laitiselle on vuosien aikana kertynyt kattava osaaminen myös puolustusvoimien käyttämistä raaka-ainemateriaaleista.

Viime elokuussa Palatecin kotipaikka siirtyi Asikkalaan, kun vetovastuun ottivat Tiina Huuskonen ja hänen miehensä Marko Parkkonen. ”Jormalle on kertynyt ikää päälle 70 vuotta ja hän oli jo parin vuoden ajan etsinyt yritykselle sopivaa jatkajaa. Nyt hän jatkaa edelleen myyntipäällikkönä ja kolmantena yrittäjänä Palatecissa”, kertoo Huuskonen.

”Olen erittäin tyytyväinen löydettyäni todella hyvät, ahkerat ja vastuuntuntoiset jatkajat yritykselle. Uskon Palatecin olevan muutaman vuoden kuluttua merkittävä raaka-ainetoimija Suomen teollisuudessa”, kertoo Jorma Laitinen.

Huuskonen kuvailee yritystoiminnan kohokohdaksi yrittäjänä aloittamisen. ”Olemme mieheni kanssa tuoreita yrittäjiä ja tuntuu erittäin hienolta, että olemme saaneet positiivisen vastaanoton asiakaskentältä.”

Pitkään kestäneiden koronarajoitusten jälkeen Palatecin yrittäjät ovat iloisia, että he voivat taas tavata asiakkaita kasvokkain. ”Olemme syksyn aikana vierailleet jo useammalla Päijät-Hämeen alueella toimivista yritysasiakkaistamme. Lisäksi osallistuimme Alihankinta-messuille parin päivän ajan ja kävimme antoisia keskusteluja nykyisten sekä potentiaalisten uusien liiketuttavien kanssa. Suunnitelmissamme on käydä tapaamassa asiakkaita ympäri Suomea vielä tämän vuoden puolella”, Huuskonen sanoo.

Huuskonen ja Parkkonen pitävät tärkeinä kauppakamarin valiokuntatoimintaa ja ylipäänsä toiminta-alueen elinkeinoelämän edistämistä. ”Myös Hämeen kauppakamarin tapahtumat ja verkostoituminen kiinnostavat meitä”, toteaa Huuskonen.


Palatecin slogan:

Palanen lisäarvoa yrityksenne metallien toimituksiin.
Kaikki metallit eri muodoissa.

2000
Jorma Laitinen perusti Palatec Oy:n Jyväskylässä.

2021
Osakekauppojen myötä Palatecin kotipaikka siirtyi Asikkalaan, ja vetovastuun ottivat Tiina Huuskonen ja hänen miehensä Marko Parkkonen.